torstai 26. tammikuuta 2023

Tammikuun tilaukset, paljonko tuotteistani maksoin vai maksoinko mitään?


Olen nyt tammikuussa tehnyt 2 tilausta Oriflamelta ja ajattelin hieman avata ensinnäkin mitä kaikkea ihanaa tilaukset toivat tullessaan minulle itselleni sekä parille asiakkaalle, mutta myös rahapuolta ja sitä kuinka paljon tuotteistani maksoin ja itseasiassa maksoinko loppujen lopuksi yhtään mitään omistani vai tienasinko ehkä vähän ylimääräistäkin. Nämä eivät ole mitään salaista tietoa, joista supistaan vain Oriflamelaisten kesken :D



Aloitetaan tuotteista jotka olivat minulle täysin ilmaisia. Eli sain Oriflamelta syntymäpäivälahjan, jakson etutuotteen/demotuotteen sekä näytteen uudesta hajuvedestä.

Syntymäpäivälahjan sai valita viidestä tuotteesta ja valitsin hajuveden Giordani Gold Woman Eau de Parfumin*. Minun on pakko myöntää etten lähtökohtaisesti olisi ostanut tätä tuotetta itse, mutta ajattelin ettei tuoksuja ole koskaan liikaa ja annetaan tälle mahdollisuus, kun ilmaiseksi saa. Kuvastojen tuoksupinnat eivät olleet antaneet oikeutta tälle tuoksulle. Ekan kerran, kun suihkautin niin olin ihan että häh? Aivan ihana! Mieheltäkin sain kommentin: on mulla huonompiakin ollu :D Hajuveden tuoksuperhe: Puinen, Valkoiset kukat. Tärkein tuoksunuotti on appelsiininkukka. Tuoksun kuvaushan on taas ilmiömäinen: Raikkaan mandariinin ja ajattoman appelsiininkukan tuoksunuotit kietoutuvat kauniin naisellisen valkoisen kukkakimpun ympärille. Patsulin viipyilevä lämpö tuo tuoksuun syvyyttä.

Hintaa tuotteella on normaalisti 50e, ja juuri tällä hetkellä tarjoushinta peräti 25,90e.


Jakson demotuotteen sain ilmaiseksi, kun bonuspisteitä oli tarpeeksi kasassa, eli Essense&Co. Lemon & Verbena -nestemäisen käsisaippuan täyttöpakkaus. Ihan loistava uutuus, täyttöpakkaukset on aina hyviä! Minulta on juuri loppumassa tämä tuote keittiöstä, joten tämä saapui juuri sopivasti. Tässä on ihana sitruunan tuoksu. Tuote tulee siis myyntii ensi jaksolla helmikuun alusta.


Sitten tuli vielä tuoksunäyte ensi jakson uutuustuoksusta, joka kuuluu Love Potion -tuoteperheeseen. Nopealla nuuhkaisulla vaikutti aika ihanalta. Itseasiassa hyvin erilainen kuin tuo synttärituoksu. Avataan tätä lisää kenties jakson 3 uutuustuotteissa.



No sitten tuotteet, jotka tulivat myös itselleni ja joista maksoin. Tai ainakin alun perin maksoin.

Hay-kännykkälaukku*

Pikkunen laukku vetoketjulla. Kuitenkin on kivasti tilaa kännykälle ja avaimille, mahtunee myös huulirasvaa tms. Tämä oli pakko saada, minulla on käyttöä tällaiselle näppärän kokoiselle pussukalle.

Normaalihinta 50e, tarjous viime jaksolla 24,90, kun ostaa jotain muuta 25 eurolla. Minun Brand Partner -hinta oli 19,92e


TenderCare Natural -hoitovoide*

Minulla on tätä uudistettua Tenderiä jo yksi purkki melkein käytetty, joten otin suoraan pari uutta hyvästä tarjouksesta. Tätä kuitenkin kuluu jatkuvasti esim. lasten poskiin tai muihin ihon pikkukohtiin. Tuoksuton on paras lapsille.

Normaalihinta 10e, muistelen et tää oli joulukalenteritarjouksissa 4,90 ja venytin vaan tilausta tammikuulle jakson loppuun. Minun Brand Partner -hinta 3,92 ja siis kaksi kappaletta tilasin.


GiordaniGold Volumising Fortemente -ripsiväri*

Tämä oli viime jakson toimituskulutuote. Eli jos tilaukseen on tulossa toimituskulut niin voi valita tilalle toimituskulutuotteen. Jos min toimituskulut on 6,90e, niin mielelläni laitan kolme euroa siihen lisää ja otan toimituskulutuotteen hintaan 9,90e, niin saan koko summalle vastinetta. En ole vielä varma käytänkö tämän itse vai lähteekö eteenpäin. En ole tätä testannut, mutta uskon että on taattua GG-laatua.

Tuotteen normaalihinta 23e


THEONE -huulipunasivellin*

Huulipunasivellintä en vielä omistanutkaan ja ajattelin jos tällä saisi tarkemmin levitettyä punat.

Normaalihinta 8e, Tarjoushinta juuri nyt 4,50e ja minun hinta 3,60e


THEONE Lip Spa -huuliöljy*

Viime jakson uutuustuote. Hoitaa ja tuo kivaa sävyä myös. Otin tummimman sävyn Plum. Normaalisti olisin valinnut ”vaan” sen Nuden, mutta nyt halusin jotain uudenlaista kivaa :D ja tosi kiva sävy onkin! Eikä tarvi edes olla muuta meikkiä, niin tätä voi hyvin käyttää, huulet ei pomppaa liikaa esiin. Tuntuu tosi hyvältä huulilla. Hoito, kiilto ja sävy samassa tuotteessa, eikä tahmaa.

Normaalihinta 17e, tarjoushinta viime ja tällä jaksolla 9,90e, minun Brand Partner -hinta 7,92e


HairXAdvanced Care Volume Lifting Fullness -sampoo*

Tilasin testiin tuuheuttavan sampoon ja koska oli niin edullinen niin otin suoraan pari kappaletta.

Tämä oli (muistaakseni) joulukalenteritarjouksissa 4,90e, minun hinta 3,92e.




Tuotteet, jotka tilasin asiakkaille.

TenderCare -hoitovoide (granaattiomenan siemenöljy)*

Tämä oli joulukalenteritarjouksessa 4,90e, minä maksoin 3,92e, eli tienaan tästä 98 senttiä.


WellnessPack naisille*

Sisältää 21 annospussia, joissa jokaisessa valmiina monivitamiini, 2 omega3-kapselia ja astaksantiinikapseli. Tämä menee asiakkaalle. Itselleni en vielä näitä tilaile, kun imetän ja astaksantiinikapselista en ole varma sopiiko imetyksen kanssa yhteen, enkä ole varma vielä meidän vuosikkaan kanssa kauan imetystaipaleemme kestää. Mutta loistava paketti, jossa kaikki tarvittava jokaiselle päivälle.

Wellness-tuotteissa on nyt tarjous: Kun tilaat toimituspalveluna, niin saat joka kolmannen ilmaiseksi. Toimituspalvelun voi irtisanoa milloin vain. Tällä kertaa minä tein tilauksen asiakkaan puolesta ja tuote tuli ensin minulle. Packin hinta asiakkaalle 42,90, josta minä maksoin 34,32e, eli tienaan tästä 8,58e


NovAgeTime Restore -ihonhoitosetti*

NovAge on Oriflamen laadukkain ja tutkituin ihonhoitolinja. Tämä setti on suunniteltu yli 50-vuotiaalle ikääntyneelle iholle. Setin tuotteet tuovat iholle intensiivisesti ravitsevaa kosteutusta, auttaa tehostamaan kollageenipitoisuutta ja suojaa ihon solunulkoista matriisia. Iho tuntuu kiinteämmältä ja joustavammalta, kasvonpiirteet ovat tarkkarajaisemmat ja ihossa on vähemmän syviä ryppyjä ja pigmenttiläiskiä. Settiin kuuluvat puhdistusgeeli, silmänympärys- & huultenympärysvoide, seerumi, päivävoide SK 15 ja yövoide.

Tuotesetin hinta on 172e. Minä otin tämän ilmaiseksi bonuskaupasta keräämilläni bonuspisteillä eli saan myymällä tästä koko summan itselleni. Kyllä vaan, 172 euroa!


No tehdäänpä vähän laskutoimituksia

Minulle itselleni jäävät tuotteet maksoivat yhteensä 57,02e (Asiakkaille nämä olisi maksaneet yhteensä 68,8e, joten Brand Partnerina näissä säästi 11,78e), tosin ripsiväristä (9,90e) en ole vielä varma jääkö se itselle vai myynkö pois.  Asiakkaille menevistä tuotteista saan itselleni 181,56e. Jos tästä tehdään vähennyslasku niin itseasiassa en maksanut omista tuotteistani mitään vaan jäin voitolle 124,54e. Ja tuo summa tulee kattamaan eläinlääkärikulut muutamaa kymppiä luukuunottamatta. Olen tästä asiasta aivan superkiitollinen!!


Löytyikö tästä sinulle kiinnostavia tuotteita? Tai oletko miettinyt tienaako Oriflamessa yhtään mitään?


- Minna

PS. Olisitko kiinnostunut lisätienestistä tai jopa ihan työstä Oriflamen parissa? Laita minulle viestiä, kysy lisää. WhatsApp, puh 0407518701, Facebook Kauneuden helmet

*Postauksen linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani

lauantai 21. tammikuuta 2023

Jakson 2 uutuustuotteet

Kurkataanpa taas uutuuksia. Nämä ovat Oriflamen jakson 2 uutuustuotteita. (Jakso 2: 11.1-31.1) En valitettavasti ole päässyt ainuttakaan tuotetta näistä testaamaan, mutta kerron jälleen mitä tuotteiden kuvauksissa sanotaan ja lainaan joitain tuotepäälliköltä saamaani tietoa myös. Selkeästi osassa tuotteista näkyy jo ystävänpäivän lähestyminen. (Kuvat ovat pääosin Oriflamen sivuilta ja linkit* vievät minun omaan verkkokauppaani) 



THEONE Colour Stylist Super Pout -huulipuna*

Tässä on tuote, jonka tulen saamaan ensi jakson tilauksen yhteydessä, mutta hetken joudun odottelemaan ja aivot raksuttaa kovasti sävyn kanssa, minkä valitsisin. Kyseessä siis huulipuna, jolla on huulia pullistuttava vaikutus. Eli kun huulipuna levitetään niin huulilla tuntuu pientä kihelmöintiä jonkin aikaa. Puna stimuloi mikroverenkiertoa ja lisää huulten volyymia. Instant Plumping -tekniikka on huulia pullistavaa geeliä, joka sisältää B3-vitamiinia ja kofeiinia. Tuotepäällikkö kertoi että on todella pigmenttinen puna ja peittävä, yksi kerros riittää. Lupaa kestää huulilla jopa 8 tuntia. Sävyjä löytyy 10 kappaletta.



Uudet hajuvedet naiselle ja miehelle.

Tästä suoraan tuotepäällikön suusta: Tuoksuperhe on meripihkainen. Kummassakin on hartsimaisia tuoksysävyjä mukana. Naisten hajuveden sydäntuoksussa on olibaani, miesten tuoksussa suitsuketta ja kun niitä on poltettu kovassa lämmössä, niin saadaan esiin niiden syvin ja pehmein tuoksunuotti.

Minusta nää pullot on hienot! Tässä vielä upeaa tuotekuvausta molemmista:

Naisten So Fever Ecstatic Her Eau deParfumin* tuoksu on sekoitus huumaavaa palavan meripihkan tuoksua, viettelevää vaniljaa ja seksikkäitä kuumia vivahteita. Lämpöuutettu olibaanihartsi paljastaa syvän meripihkan tuoksun vain korkeassa lämpötilassa. Se viipyy iholla ja välittää intensiivisen lämmintä aistillisuutta.

Tuoksuperhe: meripihka, vanilja.

Alkutuoksu: kvitteni, omena, vadelma.

Sydäntuoksu: hasselpähkinä, appelsiininkukan terälehdet, rosepippuri.

Jälkituoksu: olibaani, kaneli, vanilja.

Miesten So Fever Ecstatic Him Eau deToilette* luo jännitettä. Sytytä tuli ja anna sen kyteä. Hajuvesi on kiehtova palavan meripihkan, tulisten mausteiden ja eloisan puun tuoksuyhdistelmä. Rohkeissa tuoksunuoteissa on mukana eloisaa mausteisuutta, koukuttavaa kahvia ja salaperästä suitsuketta, jotka paljastuvat vasta korkeassa lämpötilassa.

Tuoksuperhe: meripihka fougere

Alkutuoksu: Timut-pippuri, neilikanlehti, greippi.

Sydäntuoksu: kahvi, kardemumma, orris.

Jälkituoksu: suitsuke, vetiver, guaiac-puu.



TenderCare -hoitovoide (Passionhedelmä)*

Monikäyttövoide kuiville ihoalueille, kuten huulille, kynsinauhoille, käsiin, kyynärpäihin ja jaloille. Herkullinen passionhedelmän tuoksu. Sisältää passionhedelmän siemenöljyä, jossa on runsaasti iholle hyödyllisiä ainesosia, kuten Aja C-vitamiinia. Tämä on varmaan aika herkku!



OnColour-kynsilakka*

OnColourilla on paljon kynsilakkoja ennesetään, mutta nyt saatiin lisäksi nämä 4 sävyä. Mattapintaisia ja metallinhohtoisia kynsilakkasävyjä. Käteviä pikkupulloja. Mutta harmillisesti näistä jo sävyt Sugar Pink ja Marshmallow White näyttää loppuneen. En tiedä vielä onko tulossa lisää, luultavasti nämä on kuitenkin vain sesongin tuotteita.


OnColourAll Eyes -luomiväripaletti*

Kahdeksan mattaista ja puolihohtavaa luomivärisävyä. Helposti häivyttyvät, pitkäkestoiset sävy antavat luomille upean samettisen viimeistelyn. Hajusteeton. Vegaaninen. Rajoitettu erä näitäkin!



Kukkien ja kirsikoiden tuoksua

LoveMagnet -palasaippua* ja LoveMagnet -käsivoide* ovat myös rajoitetun erän tuotteita. Erilaisia käsivoiteita on usein sesonkituotteina ja usein niissä on kovin makeat tuoksut, mutta tässä ainakin lehden tuoksupinnan perusteella aika kiva kirsikan tuoksu. Palasaippuoita on kanssa paljon, ne ovat itselleni vähän vieraita, joten kiinnostaisikin tietää käytätkö sinä palasaippuoita!



Bisous-meikkipussi*

Amare-sukkasettit miehelle* ja naiselle*

Bisous-kokoontaitettavaostoskassi*


Huulipunat ja Tender Care nousevat itselleni kiinnostavimmiksi tuotteiksi, lisäksi tuo meikkipussi on aika kiva! Tuoksut on aina vaikeita kun ei ole päässyt tuoksuttelemaan. Mitä sinä näistä mieluiten hankkisit itsellesi?


-Minna


perjantai 13. tammikuuta 2023

9 käytössäni olevaa Tenderiä



Olen lipsunut aika pahasti periaatteestani, että yksi tuote avataan, käytetään loppuun ja ostetaan sitten vasta uusi. Minulla on nyt avattuna kaikkiaan 9 Tender Care -hoitovoidetta. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia, onko se siis silloin ihan sallittua? Oikeasti niitä on ihan liikaa, vaikka ne mukavasti jakautuukin laukkuuni, lasten hoitokassiin ja kodin eri huoneisiin. Niitä on vaan tulla tupsahdellut ja on tietysti täytynyt päästä tuoksuttelemaan uudetkin ja tuote vaan tuntuu kestävän ja kestävän.

Vuonna 1970 perustetusta Tender Caresta on tullut Oriflamen ikonisin tuote, johon miljoonat luottavat. Se on todella rakastettu ja monikäyttöinen hoitovoide. Tuote on suosittu etenkin huulirasvana, mutta sopii myös pieniin kuiviin kohtiin missä tahansa vartalolla käytettäväksi. Tenderit alkoi tuossa syksyllä uudistumaan ja ne uudistuu nyt pikkuhiljaa, niin että uusia tulee varmasti pitkin vuotta. Ajattelinkin tässä Tenderien murroksessa kertoa mielipiteeni näistä käytössäni olevista. Tässä minun listassa on nyt tietenkin vielä useimmat näitä vanhoja tuotteita, joita ei ole myynnissä enää. Kaksi uutuutta olen päässyt korkkaamaan.

Uusissa Tendereissä purkin suu on leveämpi, mikä helpottaa voiteen ottamista purkista. Pakkaus on nyt luotu 20 % vähemmällä muovia. Tuotteen koostumusta on uudistettu, niin että 99,9 % on luonnollista alkuperää. Tuotteesta on poistettu lanoliini, joka on yksi eniten allergiaa aiheuttava ainesosa sekä mineraaliöljyt, jotka eivät ole Oriflamen tuotearvojen mukaisia. Näiden tilalle on tullut uusiutuvia luonnonöljyjä: risiiniöljy ja auringonkukkaöljy. Öljyt syväkosteuttaa ja suojaa ihoa. Vanhat tutut mehiläisvaha ja E-vitamiini ovat edelleen mukana.



Aloitetaan näistä tuoksuttomista Tendereistä. Kuvassa vasemmalla vanha versio ja oikealla uusi, näkyy hyvin kuinka tuo purkki on muuttunut. Jostain syystä kuvassa tuo vanha tuote näyttää tosi tummalta, muttei ole. Olin aivan rakastunut jo tähän vanhaan tuotteeseen, sen tehoon ja siihen miten sitä voi käyttää myös lapsilleni, ihan vauvallekin olen laittanut muun muassa vaippaihottumaan ja kuiviin poskiin. Vaikka itse tykkään myös erittäin kovasti Tendereistä, jotka tuoksuu, niin tämä tuoksutonkin versio päätyy huuliini jatkuvalla syötöllä. Tuoksutonta olen myös tykännyt käyttää ennemmin, jos on tarvinnut vaikka kynsinauhoille tai kyynärpäihin laittaa.

Uudistetun version Tender Care Natural -hoitovoiteen sain käsiini tuossa syksyllä ja ihastuin täysin. Ensinnäkin tuo litania tuossa ylempänä tuotteen uudistuksista on todella upea. Lisäksi uudessa tuotteessa on hieman tukusampi koostumus, joka on mieleeni. Kuvasta ehkä näkyykin, että tämä on ollut ahkerassa käytössä. Vaikka puhutaan tuoksuttomasta tuotteesta niin uudistettu tuote minusta ”tuoksuu” enemmän kuin vanha. Vanhasta en saa minkäänlaista tuoksun värettä, mutta tässä uudessa on jokin pieni hentoinen haju/tuoksu, jos sitä siksi voi kutsua. Siis varmaan rasvan haju :D

Täytyy myös sanoa, että tykkään katsella tämän uuden Tenderin ainesosalistaa, se on niin lyhyt että laitan sen tähän:

RICINUS COMMUNIS SEED OIL, HELIANTHUS ANNUUS HYBRID OIL, CERA ALBA, HYDROGENATED CASTOR OIL, GLYCERYL CAPRYLATE, TOCOPHERYL ACETATE, TOCOPHEROL, ASCORBYL PALMITATE

En ole näissä ainesosissa kovin haka (älkää ruoskiko), mutta mielestäni tästä löytyy juuri ne mitä pitää, eikä minun silmään ole mitään ylimääräistä: öljyt, e-vitamiini, mehiläisvaha ja c-vitamiini. Lisäksi glyseryylikaprylaatti, joka käsittääkseni liittyy tuotteen säilyvyyteen ja myös tuotteen koostumukseen, on myös hyväksytty luonnonkosmetiikkaan.

Kaikissa vanhoissa, mistä vilkaisin ainesosalistaa, oli ensimmäisenä aineena vaseliini ja tämä onkin itseasiassa mielenkiintoinen, kun sitä ei uusissa ole. Vaseliinihan on hieman jakanut mielipiteitä, mutta minulla ei ole siitä asiasta sen suuremmin tietoa. Huikeat hoitavat ominaisuudet vaseliinilla käsittääkseni kuitenkin on ja siksi jäinkin asiaa pohtimaan kun se uusista puuttuu.

Tässä nyt vielä vanhan ainesosalista, jos haluaa verrata. Eihän tämäkään nyt mikään huono ole todellakaan, mutta on muutettu aika paljonkin reseptiä:

PETROLATUM, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, PARAFFINUM LIQUIDUM, CERA ALBA, PARAFFIN, ACETYLATED LANOLIN, CETYL ALCOHOL, TOCOPHERYL ACETATE, PROPYLPARABEN

Uudistettua tuotetta käytän erittäin hyvällä omallatunnolla vauvalleni!



Mennään sitten tuoksullisiin Tendereihin. Tuoksulliset Tenderit eivät sisällöltään eroa tuoksuttomasta muuten, kuin tosiaan sillä tuoksulla, eli sinne on laitettu jokin hajuste (PARFUM) ja esim. tämä mustaherukka sisältää mustaherukan siemenöljyä.

Tässä on itseasiassa mielenkiintoinen kaksikko. Mustaherukka-Tenderi on siis myös uudistunut. Uusi ja vanha ovat aivan eri tuotteet. Tykkään molemmista voiteista, mutta eri syistä.

Vanha versio (kuvassa vasemmalla) kuvauksen mukaan tuoksuu mustaherukalle, mutta itseasiassa minun mielestä ei tuoksu, vaan oikeasti hyvälle. Tuoksusta tulee mieleen joku lapsuudessani ollut tuoksupyyhekumi! Voisin kuvitella etten pitäisi tästä tuoksusta ilman tätä lapsuuden tuoksumuistoa, koska tuoksu on ehkä jollain tapaa imelä. Tuo tuoksumuisto on kuitenkin niin vahva, että tämä on heittämällä yksi suosikki-Tendereistäni. Lisäksi purkin värihän on aivan älyttömän hieno. Onneksi tätä on vielä runsaasti jäljellä.

Uudistunut Tender Care Mustaherukka (kuvassa oikealla) tuoksuu oikealle mustaherukalle ja siinä onkin se minun ongelma, en pidä juurikaan mustaherukan tuoksusta missään muodossa. Tuoksu lienee tulee siitä, että tässä tuotteessa on oikeasti mustaherukan siemenöljyä. Vanhan tuotteen ainesosaluettelosta ei sitä yllätyksekseni löytynyt. Koostumus on minusta tässäkin kiva. Luulen että kaikissa uusissa koostumus on kutakuinkin tätä luokkaa, eli hieman tukusampi. Tenderi on ehdottomasti käyttökelpoinen tuoksusta huolimatta ja jollain tapaa olen ehkä vähän tottunut tuoksuun. Purkki on minusta myös kiva, vaikka se ihana violetti onkin hävinnyt.



Loput onkin vanhoja tuotteita, eikä siis enää myynnissä. Ei ole myöskään tiedossa mitkä näistä uudistuvat.

Kuvassa oikealta alkaen:

Karpalo-Tenderi sisältää karpalon siemenöljyä. Yksi suosikeistani, vaikka jostain syystä nyt jäänyt uudistettujen varjoon.

Ruusu-Tenderi on ollut pitkään yksi vahvoista suosikeistani. Tuoksu on todella ihana. Sisältää ruusu-uutetta.

Granaattiomena-Tenderi sisältää granaattiomenan siemenöljyä. Tämä taitaa olla tällä hetkellä vanhin avattu Tenderi. Tuoksussa ei ole mitään vikaa, mutta jäänyt selvästi muiden varjoon, enkä ole saanut käytettyä loppuun.

Olen pohtinut onko näissä eroja hoitavuudessa näiden sisältämien uutteiden ja siemenöljyjen vuoksi. Toisaalta nämä aineosat löytyy aina aivan häntäpäästä listaa, peräti ihan viimeisenä. Uudistetuissa ja vanhoissa voi jopa vaikka ollakin eroa, koska ainesosat ovat muuttunu huomattavasti. Täytyisi varmasti käyttää pidempi aika vain yhtä Tenderiä, niin sen voisi huomata, mutta siinä voi olla tekemätön paikka itselleni.



Viimeisenä vasta korkatut Appelsiini- ja Mansikka-Tenderit.

Mansikka yksinkertaisesti sisältää mansikan siemenöljyä. En ole tätä ehtinyt vielä kovin monesti käyttää, eikä mennyt suoraan ainakaan ihan suosituimpiin, sillä tuoksu on aika makea minun mieleen.

Appelsiinista en löydä enää tuotesivua, joten en ole varma sen sisällöstä. Ihan kuin laittaisi Jaffa-limua huuliin, tuoksu on aivan sama. En ole varma onko se hyvä vai huono. :D Mutta purkin väri on niin raikas, että kevättä kohti kun mennään niin tämä tulee varmasti aktiivisempaan käyttöön.


Pääsääntöisesti kaikki Tenderit ovat ihania, yksikään ei jää kyllä käyttämättä. Ja miten söpöjä pikkupurkkeja ne ovatkaan.

Jäin pohtimaan kaikkia tendereitä mitä olen nähnyt ja kuullut, erilaisia on ollut todella monia, esim. minttu, hunaja ja kaneli. Piti ihan miettiä, että kuinka ihmeessä mustikka ei ole päätynyt omaan käyttöön, olen niitä kyllä myynyt asiakkaille, mutten itse testannut, joulukalenteritarjouksessakin näitä vielä oli. Mielenkiinnolla odotan mitä uusia saadaan. Uusin tenderi, joka ilmestyi juuri nyt jaksolla 2 on passionhedelmä, nams!

Onko sinulla kokemusta Tender Care -hoitovoiteesta? Mikä on suosikkisi?


- Minna

maanantai 9. tammikuuta 2023

Joulukuussa loppuneet tuotteet

 *Julkaisun linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani


Marraskuun loppuneista en vastaavaa postausta tehnytkään, koska loppui vain yksi tuote, joten yhdistin sen nyt näihin joulukuussa loppuneisiin. Tuli näitä 10 kappaletta, mutta meikkituotteita ei edelleenkään yhtään, kun ei ehdi meikkailemaan hirveästi. Katsotaan mitä loppuneiden kasasta löytyy.




NovAge-kasvojen puhdistusöljy*

Samanlainen puteli tyhjeni myös lokakuussa, mutta en sentään näin nopeasti saanut uutta täyttä tyhjennettyä vaan tämä oli kylppärin puolelta, kun taas tuo lokakuinen oli vessan puolella. Huikeen hyvä puhdistaja talille, lialle, vedenkestävälle meikille, kaikelle..

Normaalihinta 32e, viimeksi tilasin blackfridaysta pari pulloa varastoon puoleen hintaan.


DiamondCellular Micellar Solution -misellivesi*

Tämä misellivesi tyhjeni jo marraskuussa, josta kerroin aiemmin myös postauksessa: Käytössäni olevat kasvojenpuhdistustuotteetTämä on sellainen 3-yhdessä-tuote: puhdistusemulsio, kasvovesi ja meikinpoistoaine. Tosi hyvä ja poistaa myös vedenkestävän meikin.

Normaalihinta 30e


Pure Skin Pore Clearing Peel-off -kalvonaamio*

Minulta löytyi tämä vanha versio tästä tuotteesta omista kätköistä ja käytin loppuun. Tuote ja tuubihan ovat uudistuneet. Kalvonaamio avaa tukkeutuneita huokosia, vähentää mustapäitä ja pienentää ihohuokosia. Salisyylihappo, hiilijauhe ja ananasuute poistavat epäpuhtauksia, likaa ja talia. Tämä jättää ihon mukavan pehmeäksi ja puhtaan tuntuiseksi. Kalvo irtoaa ihosta helposti, ei tarvi repiä, mutta jämähtää iholle kuitenkin niin että tekee tehtävänsä. Tykkään tästä naamiosta ihan superpaljon.

Normaalihinta 14e, juuri nyt tarjouksessa 7,90e (10.1. saakka)


Love Nature Hydrate & Soothe -arkkinaamio*

Virkistävä arkkinaamio sisältää luomupersikkauutetta. Naamio kosteuttaa, rauhoittaa ja ravitsee sameaa, kuivaa ihoa. Tykkäsin!

Normaalihinta 5,50e



Optifresh Pro White -hammastahna*

Tiesitkö, että Oriflamelta löytyy myös hammastahnat? Se on minusta niin kätevää kun saa kaikki samasta paikasta :D Nää on hyviä tahnoja ja hyvänmakuisia. Käytän vähän vuorotellen kolmea eri tahnaa. Tämän hammastahnan valkaisevasta vaikutuksesta en niin tiedä, mutta muuten oikein käypä. En ole itseasiassa koskaan törmännyt valkaisevaan tahnaan jonka käytössä huomaisi oikeasti eron hampaiden väriin, jos sulla on tiedossa sellainen tahna nii kerropa minullekin!

Normaalihinta 6e, juuri nyt tarjouksessa 3,50e (10.1. saakka)


ActivelleComfort Roll-on -antiperspirantti*

Tämä oli hyvä dödö, pitää käyttää muita pois ja tilaan varmasti tätä lisää. Pitää hajut poissa.

Normaalihinta 5,50e, muistelen nähneeni jonkun huikeen 2,90e tarjouksenkin joskus, mutta usein 3,90e tai 4,90e tarjouksia.



Love Nature Organic Lemon & Mint -sampoo rasvoittuville hiuksille*

Ihana tuote! Sisältää luomusitruunaa- ja -minttu-uutteita. Sitruunaöljy sisältää hedelmähappoja, jotka tunnetaan antioksidanttisista ja kosteuttavista ominaisuuksistaan. Ne auttavat puhdistamaan ja pehmittämään hiuksia. Hiuksia uudistava minttu tunnetaan myös puhdistavasta vaikutuksestaan sekä antibakteerisesta ominaisuudestaan. Tällä tulee puhdasta ja tuoksu on jotenkin aivan uskomattoman ihana. En edes tiedä miten tuoksua kuvailisi, se on meinaan hyvin jännä. :D Luulen, että minttu on se avain siihen tuoksuun, minulla tulee siitä välillä jotenkin salmiakkimainenkin viba, mutta tosi raikas. :D

Normaalihinta 8,50e, juuri nyt tarjouksessa 4,50e (10.1. saakka)


Swedish Spa Salt Crystals -vartalon kuorinta-aine*

Suolakristallit ja mantelinkuoret kuorivat ihon ja karitevoi, rypsi- ja manteliöljy ravitsee ihon. Ihan min lemppari kuorinta, hellävarainen ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Tulee vaan käytettyä aivan liian harvoin ajanpuutteen vuoksi, tämäkin purkki kesti varmaan vuoden.

Normaalihinta 23e, juuri nyt tarjouksessa 14,90e (10.1. saakka)


Discover Hollywood Dreams -suihkugeeli

Discoverin tuotteet ovat uudistuneet ja tämä on poistunut tuote, en löytänyt enää tuotesivuakaan. Mutta oikein käypä suihkugeeli, ei mikään vau, muttei mitään huonoakaan sanottavaa.


Love Nature Purifying Charcoal & Organic Peppermint -hiuspohjan kuorinta*

Ja aina vaan menee näitä mitkä kuorii hiuspohjaa ja syväpuhdistaa hiukset.

Normaalihinta 4e


Kiinnostavia? Tuttuja?

- Minna

maanantai 2. tammikuuta 2023

Vuodenvaihteen uutuustuotteita

Hyvää uutta vuotta! Niin se vuosi vaihtui ja hektinen vuosi on takana, mutta luulen että se hektisyys vaan jatkuu ja jatkuu... Yritetään silti pitää kiinni rakkaista harrastuksista!

*Postauksen linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani



Lokakuussa tein postauksen silloisen Oriflamen jakson uutuustuotteista ja oli tarkoitus tehdä niitä jatkossakin joka jakso kolmen viikon välein, mutta tuli tuo joulunaika ja uutuuksia tipahteli hieman vähemmän, eikä varsinaisia demoja oikein ollut meille Brand Partnereille. Vaikkakin joulun sesonkituotteita oli, niin en koskaan ehtinyt tehdä postausta siitäkään laajasta valikoimasta. Mutta nyt jaksolle 1 on tullut useampikin uutuustuote ja otin tähän julkaisuun mukaan pari uutuutta tuolta joulun altakin. (Olen pahoillani kuvien laadusta.)



Tiesitkö, että Oriflamella on hammastahnojakin? Jep, nekin saan tilattua samasta paikasta. Nyt on tullut uutuustahna ja fluoriton sellainen.

OptifreshNatural Oils -hammastahna*

Fluoriton koostumus sisältää sekoituksen luonnollisia yrttiöljyjä, jotka raikastavat hengitystä ja ylläpitävät suuhygieniaa. Protect Shield -teknikkka (selostus tästä löytyy tuotesivun ainesosa-kohdasta) auttaa suojaamaan koko suuta, puhdistamaan ja suojaamaan hampaita, kieltä, poskia ja ikeniä.

Minulla ei oikein ole tähän mitään järkevää mielipidettä, sillä en tiedä miten nämä fluorittomat toimii. Ilmeisesti toiset karttaa fluoria, koska siinä on joitain terveyshaittoja. Itse taidan kuitenkin jatkaa fluorillisten käyttöä. Fluori on kuitenkin tutkitusti hampaille hyväksi ja pelkään kuinka kävisi, jos tahnassani ei sitä olisi.

Normaalihinta 6e, juuri nyt tarjoushinta 3,50e



THEONE Tattoo Effect -kulmatussi*

Tarkkaan piirretyt ja luonnollisen näköiset kulmat, joissa väri kestää jopa 48 tuntia. 4-osainen ohut kärki luo luonnollisen moniulotteisen ilmeen. Tahraamaton ja vedenkestävä. Kolme sävyä: Warm Brown, Ash Brown, Dark Brown. Näyttää ainakin minusta oikein näppärältä ja vaalein sävy voisi sopia itselleni.

Normaalihinta 19e, juuri nyt tarjoushinta 12,90e



THEONE Lip Spa -huuliöljy*

Makadamiaöljyä sisältävä kosteuttava huuliöljy ravitsee huulia ja antaa samalla huulille mehukasta kiiltoa ilman tahmaista tunnetta. Kevyt öljypohjainen koostumus antaa kevyen, läpikuultavan sävyn. Väri mukautuu yksilöllisesti huuliesi kemiaan kemiaan ja tuo ruusuista hehkua huulille. Kolme sävyä: nude, red ja plum. Rajoitetun erän tuote!

Normaalihinta 17e, juuri nyt tarjoushinta 9,90e



EleoOil Infused -hiusnaamio*

Rakastan Eleon tuotteita, joten tämä kiinnostaa näistä uutuuksista erityisesti. Täyteläinen ja kermainen koostumus kuulostaa juuri siltä mitä voisin Eleon naamiosta kuvitella. Naamio sisältää Eleo Golden Elixiriä, joka on yhdistelmä kuutta kasviöljyä ja aivan pakko luetella ne tähän: 

Arganöljy sisältää runsaasti omega-6 -rasvahappoja ja E-vitamiinia. Palauttaa kosteuden, ravitsee. Arganöljyllä on myös pehmentäviä ominaisuuksia ja se parantaa hiusten rakennetta.

Jojobaöljy kosteuttaa ja pehmittää

Makadamiaöljy sisältää rasvahappoja, jotka kosteuttavat ja ravitsevat hiuksia. Ne auttavat sulkemaan hiussuomuja.

Ruusuöljy silottaa hiuksen pintaa ja ravitsee hiusta. Hiuksista tulee helposti käsiteltävät ja pehmeän tuntuiset.

Takiaisöljy säätelee talin eritystä ja ylläpitää hiuspohjan kuntoa.

Tamanuöljy on tamanu-puun siemenistä saatu uute. Sitä on käytetty lääkinnällisesti vuosisatojen ajan Aasiassa. Sen tiedetään olevan rauhoittava, antimikrobinen ja uudistava.

Hierotaan kosteisiin hiuksiin, annetaan vaikuttaa 5 min ja huuhdellaan.

Normaalihinta 21e, juuri nyt tarjoushinta 14,90e



3 ihanaa vartalovoidetta isoissa pulloissa

Itse pääsin testaamaan tuota kookosta ja hämmennyin miten se imeytyi superhyvin käsiin. Kookos ei ole minun lempparituoksuja, mutta tämä ei ollu ihan järisyttävän paha ja ainakin tuoksu hälveni hyvin, eikä jäänyt leijumaan. Jos minul ei olis voidevarastoja niin hurjasti, niin tuo kaura-aprikoosi olisi näistä pakko saada. Nämä kaikki lupaavat kosteuttaa jopa 24 tunnin ajan sekä imeytyä nopeasti, minkä tuosta kookoksesta jo huomasinkin. Pakkauksissa on 50-prosenttisesti kierrätettyä muovia.

Love Nature Caring Organic Oat & Apricot -vartaloemulsio*

Sopii koko perheen käyttöön, myös yli 3-vuotiaille sekä kuivalle ja herkälle iholle. Jättää iholle pehmeän kauran ja hedelmäisen aprikoosin tuoksun. Sisältää 98 % luonnon ainesosia.

500ml, normaalihinta 19e, nyt tarjoushinta 11,90e


Love Nature Nourishing Organic Cacao Butter & Coconut Oil -vartaloemulsio*

Ravitseva kokovartaloemulsio sisältää luomukaakaovoita ja -kookosöljyä. Ihanan herkullinen tuoksu. 94 % luonnon ainesosia.

750ml, normaalihinta 25e, nyt tarjoushinta 14,90e


Love Nature Energising Organic Mint & Raspberry -vartaloemulsio*

Ihoa energisoiva ja kosteuttava vartaloemulsio sisältää luomuminttu- ja vadelmauutteita. Kevyt koostumus. Sisältää 98 % luonnollisia ainesosia.

500ml, normaalihinta 19e, nyt tarjoushinta 11,90e



Tuli myös liuta oheistuotteita ja tässä muutamat niistä

Hay-kännykkälaukku*, tässä oli hauska tarjous, kun ostaa jotain muuta jakson 1 esitteestä* 25 eurolla, niin tämän kännykkälaukun hinta on 24,90e (norm 50€). Miä niin huolisin tän, saatan joutuu tilaamaan :D

ArcticRitual -leukalinjan hierontalaite* rentouttaa ja kiinteyttää, 11,90e

ArcticRitual -hiusklipsit* 6,90e

ArcticRitual -hiusturbaani* 9,90e


Joitain muitakin uusia tuotteita kyllä löytyy, mutta kasasin tähän nyt nämä mitkä itselleni on jäänyt päällimmäisinä mieleen. Yritän jatkossa saada tosiaan tehtyä uutuustuotteista julkaisuja, sillä minusta ne ovat aina kiinnostavia, kiinnostaakohan ketää muuta.? :D Kaikki ihanuudet voi toki aina selata kuvastosta*.


Minua tosiaan eniten innosti hiusnaamio ja kännykkälaukku. Olen nyt ostokiellossa, mutta näähän nyt on ihan tarpeellisia, eikös vaan? Kiinnostuitko sinä erityisesti jostain tuotteesta?


- Minna

Uusi vartalonhoitolinja

The body edition on Oriflamen uusi vartalonhoitolinja, jonka teho on tietenkin todistettu kliinisesti.  Tuotesarja on suunniteltu vähentämää...