torstai 6. lokakuuta 2022

Jakson 15 uutuustuotteet

*Julkaisun linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani

Ajattelin alkaa tekemään tällaisia uutuuspostauksia. Lähestulkoon joka jakso Oriflamelle tulee uutuustuotteita tai vanhat tutut uudistuvat. Oriflamen jakso on siis yleensä kolmen viikon mittainen ja kuvaston tarjoukset voimassa sen ajan. Jakson 15 tarjoukset ovat voimassa 5.10-25.10.




Näistä tuotteista en ole nyt itse päässyt testaamaan ainuttakaan. Minulle on tulossa ilmaisena demotuotteena toinen käsivoiteista, mutta se on vielä matkalla. Meillä Brand Partnereillahan on myös mahdollisuus ostaa näitä uutuuksia demotuotteina aina edellisellä jaksolla edullisempaan hintaan. Useinkaan en ole käyttänyt tätä mahdollisuutta. Tiimitapaamisissa pääsee testailemaan uutuuksia, jotka ovat meidän aluejohtajallamme. Viime aikoina en vaan ole harmillisesti ennättänyt paikalle näihin tapaamisiin. Mutta kerron näistä kahdeksasta uutuudesta sen perusteella mitä tuotekuvauksissa kerrotaan ja mitä tuotepäällikkö näistä on maininnut.




Uusi hajuvesi Giordani Gold Good as Gold Woman Eau de Parfum*. Pullo on minusta kaunis, toisaalta yksinkertainen, mutta kuitenkin yksityiskohtainen. Tuoksua kuvataan uniikiksi ja sensuelliksi. Sydäntuoksussa appelsiininkukka kohtaa sahramin, jota kutsutaan ”punaiseksi kullaksi”, mielenkiintoista. Lisäksi samettinen vadelma tuo mehevän lisäyksen omenan ja bergamotin tuoksunuottien lisäksi. Lämmin Ambrox, patsuli ja santelipuu tuovat tuoksuun pehmeyttä ja syvyyttä. Lupaa tuoksun kestävän iholla 8 tuntia.

Normaalihinta 63e ja nyt jakson hinta 46,90e




Uudet vanhat tutut Giordani Gold-puuterihelmet* ovat uudistuneet. Neljä sävyä, joista yksi vähän myöhästyy jakson alusta, mutta on tulossa varastolle. Uudistetuissa helmissä on enemmän hoitavia ainesosia. Seassa on seerumia, joten levittyvät hyvin kasvoille ja hoitaa ihoa samalla. Itse en ole näitä oppinut käyttämään, mutta tiedän että ovat hyvin monipuolisia. Rasiat joissa on useamman sävyisiä helmiä voi käyttää niin että pyöräyttää siveltimen kaikissa helmissä tai näistä voi poimia erikseen tietyn värisiä ja käyttää vain niitä. Toimii korostuksiin, varjostuksiin jne, siis kasvojen muotoiluun. Tämä on minusta jotenkin todella ylellinen tuote. :D

Normaalihinta 32e ja jakson tarjous 17,90e, kun ostaa jakson kuvastosta jotakin muuta 25 eurolla.




Uusi GiordaniGold Divine -luomiväripaletti*. 8 sävyä joissa laventelin tai violetin sävyjä. Laventelihan on vuoden 2023 virallinen trendiväri :D Tuotesivulta löytyy lisäkuvia sävyistä. Luomivärissä on pehmeä koostumus, irtoaa hyvin iholle ja häivyttyy helposti. Osa sävyistä mattapintaisia, osa kevyesti hohtavia ja muutama helmiäishohtoinen.

Normaalihinta 33e, jakson hinta 25,90e

Lisäksi saatiin uusi Giordani Gold -luomivärisivellin 6,90e.




GiordaniGold Lash Iconic -ripsiväri* on uudistunut. Vanha versio oli minusta aivan loistava, olin itseasiassa jo unohtanut tämän ripsarin. Uudistetussa tuotteessa on enemmän hoitavia ainesosia, ravitsevia öljyjä ja vitamiineja. Säänkestävä, mutta ei vedenkestävä. Harja on tässä myös hiukan uudistunut, näyttää minun silmään hiukan pyöreämmältä joka suunnasta. Tämä voisi hyvinkin olla minun seuraava ripsiväri, muistelen että vanha pidensi, kaareutti, erotteli eikä varissu.

Normaalihinta 23e, jakson hinta 15,90e




Ikoninen Tender Care Natural -hoitovoide* on uudistunut. Uuden purkin suu on leveämpi, mikä helpottaa voiteen ottamista purkista. Pakkaus on nyt luotu 20 % vähemmällä muovia. Tuotteen koostumusta on uudistettu, niin että 99,9 % on luonnollista alkuperää. Tuotteesta on poistettu lanoliini, joka on yksi eniten allergiaa aiheuttava ainesosa sekä mineraaliöljyt, jotka eivät ole Oriflamen tuotearvojen mukaisia. Näiden tilalle on tullut uusiutuvia luonnonöljyjä: auringonkukkaöljy ja risiiniöljy. Öljyt syväkosteuttaa ja suojaa ihoa. Vanhat tutut mehiläisvaha ja E-vitamiini ovat edelleen mukana. Tämä vaaleanpunainen on tendereiden kirjosta se hajusteeton versio. Mielenkiinnolla odotan, huomaanko eroa vanhaan versioon.

Normaalihinta 10e, jakson hinta 6,90 tai 2kpl yhteensä 11,80e

Uudistuneen tenderin saa ilmaiseksi tilauksen mukana, kun tilauksen tekee uuden Oriflame Appin kautta (puhelimella). Tämä linkki on minun kauppaan, jos menet muuta kautta niin olet jonkun toisen kaupassa. :D

https://applink.oriflame.com/follow/zbfC9AaEEsuU4vV1A




Essentials Cold Cream with Vitamin E, Canola Oil & Cocoa Butter -voide* suojaa ihoa kylmältä ja tuulelta. Sopii päivä- ja yövoiteeksi, mutta on tarkoitettu erityisesti ulkoiluvoiteeksi. Voi levittää kaikkialle vartalolle, missä tarvitaan suojaa ja ravitsevaa hoitoa. Voide levitetään puoli tuntia ennen ulkoilua, jolloin vesi ehtii haihtua. Voide sopii myös esim. couperosan suojaksi saunaan. Tuote sopii koko perheelle. Tämä saattaisi olla minulle tarpeen, kun iho reagoi voimakkaasti kylmään. Minulla on lievää kylmäurtikariaa. Tyttärelle laitoin viime talvena tenderiä poskiin ennen ulkoilua ja se toimi myös loistavasti. Tekisi kuitenkin mieli tilata tämä testiin, hintakaan ei päätä huimaa.

Normaalihinta 7,50, jakson hinta 5,90e tai 2kpl yhteensä 9e




Kaksi uutta käsivoidetta Love NatureProtecting Organic Macadamia Oil -käsi- ja kynsinauhavoide* ja Love Nature Caring Organic AvocadoOil -käsivoide*. Makadamiaöljyä sisältävä voide on hieman kevyempi ja imeytyy nopeammin. Näin ollen sopii arjessa ja esim töissä käytettäväksi, kun täytyy hommia jatkaa heti voiteen levittämisen jälkeen. (Tästä tuleekin mieleen mun lemppari SoftCaressin käsi- ja kynsinauhavoide, pystyisiköhän tämä sen korvaamaan.) Avokadoöljyä sisältävä voide on huomattavasti täyteläisempi meidän tuotepäällikön mukaan, mutta tuotteen kuvaus väittää kevyeksi, helposti imeytyväksi ja kosteuttaa 24 tuntia. Oletan tuotepäällikön tietävän mistä puhuu ja voisin kuvitella että tämä toimisi esim yöksi levitettäväksi paremmin. Eli ehkä makadamia päiväkäyttöön ja avokado yöksi. Näistä tuo avokadoversio on minulle tulossa.

Normaalihinta 8e, jakson hinta 3,90e


Miltäs uutuudet vaikutti? Innostuitko jostakin tuotteesta?

-Minna

8 kommenttia:

  1. Tuoksusta innostuin. Ihan kivoilta muutkin tuotteet kyllä vaikuttivat. Mukavaa loppuviikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuoksu teki vaikutuksen!
      Kivaa loppuviikkoa sinullekin Outi :)

      Poista
  2. GG puuterihelmet oli mun suosikkeja vuosikausia. Harmi, nyt ei saa oikein mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamen tuotteitahan ei saa muualta, kuin konsulteilta ostettua. Näitä puuterihelmiä voit tilata suoraan min verkkokaupasta https://fi.oriflame.com?store=minnakaitila. Pistä viestii jos on kysymyksiä tilauksesta tai muusta. Lisäks mut löytää Facebookista: Minna Kaitila tai Minna Kaitila / Oriflame :)

      Poista
  3. Noi puuterihelmet näyttää ihanilta! Siitä on vuosia kun vastaavanlaisia oon itse viimeksi käyttänyt, mutta munkin silmään noi on jotenkin ylellisiä :) Toi luomiväripaletti on hurjan kaunis, tosi syksyiset sävyt tossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomiväripaletti on kyllä kaunis ja sopii ihanasti tähän syksyyn :)

      Poista
  4. Käsivoiteet kuulostaa tosi hyvältä. Ja aiemmin en oo Tender Carestä niin pitänyt, uudistus kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhastakin tenderistä olen pitänyt paljon, mutta olen aivan innoissani tästä uudistuksesta! Käsivoiteet vaikuttavat minustakin hyvältä :)

      Poista

Uusi vartalonhoitolinja

The body edition on Oriflamen uusi vartalonhoitolinja, jonka teho on tietenkin todistettu kliinisesti.  Tuotesarja on suunniteltu vähentämää...