sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Käytössäni olevat kasvojen puhdistustuotteet

*Postauksen linkit vievät minun omaan oriflame-verkkokauppaani


Esittelen neljä kasvojen puhdistustuotetta, jotka ovat minulla tällä hetkellä käytössä. Pesen kasvoni joka aamu ja ilta, en voisi enää kuvitella käyväni nukkumaan tai aloittaa päivääni ilman, että jollain tavalla huomioin kasvoni. Tämä on ihan tosi juttu. Jos laiskottaa niin voi oikaista, mutta en voi täysin olla tekemättä mitään :D Tässä siis tuotteet joita nyt juuri käytän.



NovAge-kasvojen puhdistusöljy*

Tästä olen tehnyt aiemmin postauksen: Paras kasvojen puhdistusaine. Ennen tämän tuotteen kokeilua en tiennyt, että on olemassa tuote joka poistaa kaiken meikin vaivattomasti, ilman että silmänaluset jää mustiksi. No pari vuotta sitten löysin tämän ja tykästyin ihan täysin. Itse en käytä tällä hetkellä vedenkestävää ripsiväriä tai rajausta, mutta tuotteen pitäisi poistaa ne myös helposti.

Öljy liukuu tasaisesti ja helposti iholle ja veden kanssa kosketuksiin joutuessaan se muuttuu maitomaiseksi emulsioksi, joka huuhtoutuu helposti iholta. Sisältää helokkiöljyä. Arvokas kullanvärinen helokkiöljy sisältää runsaasti gammalinoleenihappoa (omega-6 -rasvahappo). Erittäin ravitsevana ja hoitavana ainesosana sen tiedetään vähentävän kosteuden haihtumista, rauhoittavan ja pehmittävän ihoa sekä pitävän ihon hoidettuna ja suojattuna. Tätä tuotetta en tule ihan äkkiä korvaamaan, varastossani onkin näitä muutama valmiina :D

Normaalihinta 32e



NovAge Supreme -puhdistusgeeli*

Kosteuttava 2-in-1-puhdistusgeeli on puhdistusaine ja kasvovesi yhdessä tuotteessa. Tuote on suunniteltu luomaan täydelliset iho-olosuhteet seerumin ja kosteusvoiteiden imeytymistä varten. Älykäs ja optimoidusti tasapainotettu koostumus sisältää puhdistavaa, kosteuttavaa ja rauhoittavaa teknologiaa sekä E-vitamiinia. Näistä upeista yhdistelmistä ja teknologioista voi lukea lisää tuotesivulta. :D Hellävarainen geelimäinen koostumus on saippuaton ja alkoholiton. Sopii kaikille ihotyypeille ja on vielä vegaaninenkin.

Pidän suuresti tästä putsarista, on oikeasti superhellävarainen eikä kuivata ihoa. Tätä postausta kirjoittaessa huomaan, etten tiedä miten puhdistusgeeli toimii meikinpoistossa, koska käytän aina vain kaksoispuhdistuksen toisena tuotteena. Olen tutustunut tähän, kun ostin ensimmäisen NovAge-ihonhoitosettini, johon putsari kuuluu. En tiedä ostaisinko tätä välttämättä yksittäin hintansa takia, varsinkaan nyt juuri tällä hetkellä. Kuitenkin kaksoispuhdistuksen toiseen vaiheeseen kelpuutan aikalailla minkä tuotteen tahansa. Joka tapauksessa tuotteessa on loistavat ominaisuudet ja huippua, että tulee tuon ihonhoitosetin yhteydessä.

Normaalihinta 32e



WauntLevel Up Butter -puhdistusaine*

Voidemainen kasvojenpuhdistusaine puhdistaa kasvoilta meikin ja lian. Koostumus muuttuu voidemaisesta öljyksi ja lopuksi veden kanssa emulsioksi. Sopii kaksoispuhdistukseen ensimmäiseksi vaiheeksi, toki myös yksinään käytettäväksi. Kaikki Waunt -tuotteet ovat vegaanisia.

Sain tämän ilmaisena demotuotteena ja testasin heti silloin joskus keväälläköhän se oli. En ole kuitenkaan saanu tuubia tyhjennettyä, käytän harvakseltaan. Minulla on vähän ristiriitaset ajatukset tästä. Putsaa tosi hyvin meikit ja iho tuntuu kosteutetulta pesun jälkeen, mitkä onkin minusta isot plussat. Mutta on vähän työläs käyttää. Tuote on tosiaan voidemainen ja pitää hieroa iholla kunnes muuttuu öljymäiseksi ja sitten otetaan vesi jolla emulgoidaan ja huuhdellaan pois. Tuo öljymäiseksi muuttuminen kestää minusta kauan. :D Voi tietysti olla että kuvittelen vaan. Taidan yrittää käyttää tämän tuubin loppuun ennen, kuin avaan uutta NovAge puhdistusöljyä.. ehkä, jos kärsivällisyyteni riittää. Kova haaste :D Mutta saatan vaikka ihastua tähän putsariin.

Normaalihinta 30e



DiamondCellular Micellar Solution -misellivesi*

Misellivesi on 3-yhdessä-tuote: puhdistusemulsio, kasvovesi ja meikinpoistoaine. Tässä on taas minusta aivan mieletön tuote ominaisuuksiltaan. Puhdistaa todella tehokkaasti meikit. Sisältää valkoista tryffeliä, joka korjaa ihon rakennetta pehmittämällä ryppyjä.

Minä en käytä tätä meikkien puhdistamiseen, aiemmin mainitsemani öljyputsari hoitaa sen, mutta olen joskus korjannut tällä, kun meikkaamisessa on mennyt jokin pieleen, laittanut pumpulipuikkoon ja pyyhkinyt sieltä mistä tarvii. Silloin kun kävin töissä, niin aamut olivat taaperon kanssa kamalia, joten tällä pyyhkäisin kasvoni ja menoksi. Nyt kotona ollessa olen käyttänyt tätä välillä laiskoina iltoina, kun en jaksa enää nähdä vaivaa puhdistukseen. Eli en oikeastaan käytä tätä mitenkään säännöllisesti, vaan silloin, kun tilanne sitä vaatii :D

Normaalihinta 30e


Lähtökohtaisesti siis olen käyttänyt aamuin illoin kaksoispuhdistukseen NovAge -sarjan puhdistusöljyä sekä puhdistusgeeliä. Wauntin putsari on siinä sivussa ollu testissä ja misellivesi laiskoihin hetkiin. Itseasiassa, minulle kävi niin, että puhdistusgeeli veteli viimeisiään, kun tämän julkaisun sain valmiiksi ja minulla on ollut pari muuta putsaria jonossa odottamassa testauksia. Ehkä kerron niistä omassa postauksessaan.

Näiden tuotteiden tarjoushinnat pyörii 20 euron tietämillä, vähän molemmin puolin, misellivettä olen ostanut muistaakseni joskus 14 eurollakin.


Oliko tuttuja tuotteita? Tai miltä tuotteet sinusta vaikutti?


-Minna

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Oriflamen Kosmetiikkajoulukalenteri

Olen ollut nyt pari joulua Oriflamessa mukana, mutta joulukalenteria ei ole aiempina vuosina ollut. Toki joka joulu on päivittäin vaihtuva tarjoustuote, mutta ihan tämmöinen luukkukalenteri on puuttunut. Nyt se kuitenkin on totta ja tilattavissa 26.10 alkaen. Tästä on kova kuhina ja uskon, että täytyy olla nopea tämän tilaamisen kanssa.




Kalenteri ei näy vielä Orfilamen sivuilla, vaan ilmestyy sinne vasta tuolloin keskiviikkona 26. päivä. Mutta ensi jakson kuvastohan minulla on nenän edessä, joten näen mitä kaikkea kalenteri pitää sisällään. Kaikki tuotteet ovat täysikokoisia. Meikkituotteita on 5 kappaletta, muutama tuoksu, 2 oheistuotetta ja loput on vartalo- ja ihonhoitotuotteita. Mielestäni tuossa on aika hyvä kattaus Oriflamen tuotteista.


Luukkuja 24, hinta 159,90e, hintaa yhdelle luukulle tulee 6,66e. (Tuotteet normaalisti yhteensä 355,50e.)


Minä voin ottaa näistä vastaan tilauksia ennakkoon tai ole itse haukkana verkkokaupassa, kun kalenterit sinne ilmestyvät. Minua voi myös pyytää laittamaan muistutuksen tästä. :D Minulla on myös tosiaan tieto kalenterin tarkasta sisällöstä, voin laittaa siitä kuvaa, jos haluat etukäteen katsella. En uskalla tänne sitä laittaa, koska jotkut haluaa pitää nämä yllärinä. :D


Mitä luulet, voisiko Oriflamen kalenteri olla sinulle mieleinen?


- Minna


keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Syksy vaikuttaa ihonhoitooni

*Postauksen linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani


Alkuun vuodatusta siitä miten minulla kestää kauan saada yksi postaus tehtyä. Siis aivan älyttömän kauan. :D Kaksi tytärtäni nukkuu päiväunia välillä eri aikaan ja silloin kun nukkuvat samaan aikaan niin kiiruhdan koneelle näitä väsäämään. Muulloin pyrin siihen, että olen oikeasti läsnä heidän kanssaan. Illat menee vauhdilla, kun yrittää ajoissa itse nukkumaan, että on kuudelta virkeänä taas palvelemaan. Silloin kuitenkin, kun sen oman ajan saan niin olen aivan innoissani näitä kirjottelemassa. Välillä on toki hankala päästä siihen hommaan kiinni, kun tulee ihan toissijaisia juttuja mieleen ja aika valuukin vähän hukkaan. Tekstin saatan saada nopeastikin aikaan, mutta kaikki asettelu, kuvat ja linkit vievät minulla hirveästi aikaa.  Pyrin siihen että postailen vähintään kerran kahteen viikkoon, mutta per viikko olisi tavoite ja nyt on suunnilleen siihen päästy. :D Koko blogin ulkonäkökin on edelleen vaiheessa, mutta ehkä sen viilaaminen on sivuseikka. Mennään asiaan.


Olen nyt kovasti huudellut minun hirveän kamalasta rasvaisesta ihosta ja hormonihuuruista. Kamalaa se onkin, kun yleensä olen vain pelkkä kuiva akka. Mutta huomasihan sen miten syksy alkoi näkyä kasvoilla. Pintakuivuus sieltä vaan puskee sen kaiken rasvan seasta, mikä on sinänsä aika hassua, kun sitä rasvaa on niin kovasti omasta takaa. Monesti kuvitellaan, että rasvoittuva iho ei kaipaa kosteutusta, mutta useimmiten kaipaa. Tein siis vaihdoksen ja vaihdoin koko ihonhoitosettini ja otin vielä hoitonesteen tuomaan lisäkosteutusta ja -hoitoa.




Vaihdoin ihonhoitosettini NovAge Brilliance Infinite Luminositystä* NovAge Ecollagen Wrinkle Poweriin* (valkoisesta vihreään settiin). Olen tehnyt aiemmin seteistä vertailupostauksen. Kesällä tuo Brilliance toimi hyvin, kun on vähän kevyemmät tuotteet. Kun palasin tuohon vanhaan tuttuun vihreään settiin, niin se tunne oli taivaallinen. Ihana tuttu tuoksu ja tuotteiden koostumukset tosiaan hieman tukusampia, ei kuitenkaan liian. Noin vuosi sitten käytin hetken Optimalsin* tuotteita ja niiden jälkeen paluu Ecollageniin oli yhtä hurmosta myös. :D


Tuohon Novage-ihonhoitosettiin, jos tuotteet siis ostaa settinä, kuuluu silmänympärysvoide, seerumi, päivävoide, yövoide ja vielä puhdistusgeeli, joka puuttuu kuvasta. Olen vannoutunut silmänympärysvoiteen käyttäjä ja tämän Ecollagenin tukusamman voiteen uskon hidastavan ryppyjen ja silmäpussien muodostumista. Seerumi on kivan tuntuinen, kosteuttaa hyvin ja imeytyy nopeasti. Päivävoiteessa suojakerroin on parasta, vaikka näin syksyllä talvea kohden aurinko vain pilkahtelee meille, näen sen silti todella tärkeänä suojamuurina. Yövoide on moussemainen ja mukava levittää, läträilen tätä aina huolella. Ecollagen-setti on kohdennettu ihonhoitorutiini, joka auttaa aktivoimaan kollageenia, silottamaan ryppyjä, kosteuttamaan ja tasoittamaan ihoa sekä suojaamaan ihoa hidastaen ihon ikääntymistä. Karkeasti +30-vuotiaille ja suunniteltu sopimaan kaikille ihotyypeille.




Mun oli aivan pakko ottaa myös huikean ihana NovAge Skin Priming Essence-hoitoneste* käyttöön. Tätä oli ikävä, muttei tuntunut kesällä tarpeelliselta. Seerumin tapaan hoitoneste imeytyy ihoon loistavasti. Hoitonesteen sisältämä meriperäinen prebioottiaktiivi auttaa vahvistamaan, kosteuttamaan ja uudistamaan ihoa. Ihosta tulee pehmeämpi, ihohuokoset häivyttyvät ja iho näyttää nuorekkaammalta. Hoitoneste tehostaa seuraavien ihonhoitotuotteiden tehoa. Hoitonestettä on helppo annostella ihan kädelle, josta hieron kasvoille, ei ole ihan vetisen valuvaa, vaikka hyvin juoksevaa onkin. Minun mielestä loistava tehotuote. Käytän hoitonestettä välillä kuiville käsillekin, ensin hoitoneste ja sitten voide. Pullo on muuten ihan älyttömän iso, joka ei lopu ikinä :D


NovAgeOil Balance Solution -tehotipat* otin täyttöön hieman reilu kuukausi sitten ja käytin tippoja kuukauden ajan joka ikinen päivä aamulla sekä illalla. No myönnettäköön että joku ilta on saattanut jäädä laittamatta, kun olen oikaissut ihonhoitoa. Eli tipat pienentävät ihohuokosia ja vähentävät ylimääräistä talia sekä ihon rasvaisuutta, jättää mattapinnan. Tuo pieni pullo on todella riittoisa. Tipautan vain yhden tipan otsalle ja levitän otsaan ja nenään, posket eivät niin rasvoitu joten olen jättänyt ilman. Tämä auttoi jo heti silloin ensimmäisistä päivistä lähtien, otsa ei liimannut otsatukkaa enää itseensä. Nyt olen käyttänyt vähän harvemmin ja kuulostellut miten rasvainen iho on päivän aikana, jos jätän tipat laittamatta. Rasvaisuus on selkeästi hieman vähentynyt. On tietysti vaikea sanoa, että onko hormonitoiminta tasoittunut vai onko tuote saanut rasvoittumisen taittumaan. Tuote meinaan lupaa, että pidemmällä ajalla se tasapainottaa ihon toimintaa ja näin ollen vähentää rasvoittumista. Liputan tän tuotteen puolesta tässä pidempiaikaisessa vaikuttamisessa, koska hiukset rasvoittuvat edelleen nopeasti entiseen tapaan. Jatkan tippojen käyttöä edelleen, mutten ihan joka aamu ja ilta.


Mietin aluksi kovasti miten nämä kaikki saa kasvoihin ujutettua ja miten vaikuttaa rasvoittumiseen. Kuitenkin kaikki on hyvin imeytynyt, mikä kertoo siitä että iho on oikeasti kuiva. Periaatteessa minulla on puhdistuksen jälkeen tämä järjestys: Tehotippa, hoitoneste, seerumi, päivä/yövoide. Välillä olen laittanut hoitonesteen ja seerumin ensin, jotta näiden tehoaineet imeytyisivät paremmin. En ole varsinaisesti huomannut tehotippojen vaikutuksessa eroa laitanko ne sitten ensin vai vasta myöhemmässä vaiheessa. Ohjeen mukaan se laitetaan ensin, jotta vaikutus on paras mahdollinen, kuitenkin nyt on myös tärkeää saada kuivuus kuriin. Välillä olen myös käyttänyt vaikka hoitonestettä ja jättänyt seerumin pois tai toisin päin. Vähän miltä tuntuu. Ihoa kannattaa aina kuunnella tai ehkä katsella ja tunnustella mitä se vaatii, esim. otsaa ja poskia voi joutua hoitamaan eri tavalla. Tuotteita ei kannata myöskään läträtä, yleensä pieni määrä riittää, jos tuote rullautuu iholla sitä on liikaa, jos tuntuu että tuote aiheuttaa ihon rasvoittumista ja kiiltoa, kokeile vähentää määrää. :D


Onko syksyn viimat vaikuttanut sinun ihoosi? Käytätkö eri tuotteita kesällä ja talvella?


- Minna

torstai 6. lokakuuta 2022

Jakson 15 uutuustuotteet

*Julkaisun linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani

Ajattelin alkaa tekemään tällaisia uutuuspostauksia. Lähestulkoon joka jakso Oriflamelle tulee uutuustuotteita tai vanhat tutut uudistuvat. Oriflamen jakso on siis yleensä kolmen viikon mittainen ja kuvaston tarjoukset voimassa sen ajan. Jakson 15 tarjoukset ovat voimassa 5.10-25.10.




Näistä tuotteista en ole nyt itse päässyt testaamaan ainuttakaan. Minulle on tulossa ilmaisena demotuotteena toinen käsivoiteista, mutta se on vielä matkalla. Meillä Brand Partnereillahan on myös mahdollisuus ostaa näitä uutuuksia demotuotteina aina edellisellä jaksolla edullisempaan hintaan. Useinkaan en ole käyttänyt tätä mahdollisuutta. Tiimitapaamisissa pääsee testailemaan uutuuksia, jotka ovat meidän aluejohtajallamme. Viime aikoina en vaan ole harmillisesti ennättänyt paikalle näihin tapaamisiin. Mutta kerron näistä kahdeksasta uutuudesta sen perusteella mitä tuotekuvauksissa kerrotaan ja mitä tuotepäällikkö näistä on maininnut.




Uusi hajuvesi Giordani Gold Good as Gold Woman Eau de Parfum*. Pullo on minusta kaunis, toisaalta yksinkertainen, mutta kuitenkin yksityiskohtainen. Tuoksua kuvataan uniikiksi ja sensuelliksi. Sydäntuoksussa appelsiininkukka kohtaa sahramin, jota kutsutaan ”punaiseksi kullaksi”, mielenkiintoista. Lisäksi samettinen vadelma tuo mehevän lisäyksen omenan ja bergamotin tuoksunuottien lisäksi. Lämmin Ambrox, patsuli ja santelipuu tuovat tuoksuun pehmeyttä ja syvyyttä. Lupaa tuoksun kestävän iholla 8 tuntia.

Normaalihinta 63e ja nyt jakson hinta 46,90e




Uudet vanhat tutut Giordani Gold-puuterihelmet* ovat uudistuneet. Neljä sävyä, joista yksi vähän myöhästyy jakson alusta, mutta on tulossa varastolle. Uudistetuissa helmissä on enemmän hoitavia ainesosia. Seassa on seerumia, joten levittyvät hyvin kasvoille ja hoitaa ihoa samalla. Itse en ole näitä oppinut käyttämään, mutta tiedän että ovat hyvin monipuolisia. Rasiat joissa on useamman sävyisiä helmiä voi käyttää niin että pyöräyttää siveltimen kaikissa helmissä tai näistä voi poimia erikseen tietyn värisiä ja käyttää vain niitä. Toimii korostuksiin, varjostuksiin jne, siis kasvojen muotoiluun. Tämä on minusta jotenkin todella ylellinen tuote. :D

Normaalihinta 32e ja jakson tarjous 17,90e, kun ostaa jakson kuvastosta jotakin muuta 25 eurolla.




Uusi GiordaniGold Divine -luomiväripaletti*. 8 sävyä joissa laventelin tai violetin sävyjä. Laventelihan on vuoden 2023 virallinen trendiväri :D Tuotesivulta löytyy lisäkuvia sävyistä. Luomivärissä on pehmeä koostumus, irtoaa hyvin iholle ja häivyttyy helposti. Osa sävyistä mattapintaisia, osa kevyesti hohtavia ja muutama helmiäishohtoinen.

Normaalihinta 33e, jakson hinta 25,90e

Lisäksi saatiin uusi Giordani Gold -luomivärisivellin 6,90e.




GiordaniGold Lash Iconic -ripsiväri* on uudistunut. Vanha versio oli minusta aivan loistava, olin itseasiassa jo unohtanut tämän ripsarin. Uudistetussa tuotteessa on enemmän hoitavia ainesosia, ravitsevia öljyjä ja vitamiineja. Säänkestävä, mutta ei vedenkestävä. Harja on tässä myös hiukan uudistunut, näyttää minun silmään hiukan pyöreämmältä joka suunnasta. Tämä voisi hyvinkin olla minun seuraava ripsiväri, muistelen että vanha pidensi, kaareutti, erotteli eikä varissu.

Normaalihinta 23e, jakson hinta 15,90e




Ikoninen Tender Care Natural -hoitovoide* on uudistunut. Uuden purkin suu on leveämpi, mikä helpottaa voiteen ottamista purkista. Pakkaus on nyt luotu 20 % vähemmällä muovia. Tuotteen koostumusta on uudistettu, niin että 99,9 % on luonnollista alkuperää. Tuotteesta on poistettu lanoliini, joka on yksi eniten allergiaa aiheuttava ainesosa sekä mineraaliöljyt, jotka eivät ole Oriflamen tuotearvojen mukaisia. Näiden tilalle on tullut uusiutuvia luonnonöljyjä: auringonkukkaöljy ja risiiniöljy. Öljyt syväkosteuttaa ja suojaa ihoa. Vanhat tutut mehiläisvaha ja E-vitamiini ovat edelleen mukana. Tämä vaaleanpunainen on tendereiden kirjosta se hajusteeton versio. Mielenkiinnolla odotan, huomaanko eroa vanhaan versioon.

Normaalihinta 10e, jakson hinta 6,90 tai 2kpl yhteensä 11,80e

Uudistuneen tenderin saa ilmaiseksi tilauksen mukana, kun tilauksen tekee uuden Oriflame Appin kautta (puhelimella). Tämä linkki on minun kauppaan, jos menet muuta kautta niin olet jonkun toisen kaupassa. :D

https://applink.oriflame.com/follow/zbfC9AaEEsuU4vV1A




Essentials Cold Cream with Vitamin E, Canola Oil & Cocoa Butter -voide* suojaa ihoa kylmältä ja tuulelta. Sopii päivä- ja yövoiteeksi, mutta on tarkoitettu erityisesti ulkoiluvoiteeksi. Voi levittää kaikkialle vartalolle, missä tarvitaan suojaa ja ravitsevaa hoitoa. Voide levitetään puoli tuntia ennen ulkoilua, jolloin vesi ehtii haihtua. Voide sopii myös esim. couperosan suojaksi saunaan. Tuote sopii koko perheelle. Tämä saattaisi olla minulle tarpeen, kun iho reagoi voimakkaasti kylmään. Minulla on lievää kylmäurtikariaa. Tyttärelle laitoin viime talvena tenderiä poskiin ennen ulkoilua ja se toimi myös loistavasti. Tekisi kuitenkin mieli tilata tämä testiin, hintakaan ei päätä huimaa.

Normaalihinta 7,50, jakson hinta 5,90e tai 2kpl yhteensä 9e




Kaksi uutta käsivoidetta Love NatureProtecting Organic Macadamia Oil -käsi- ja kynsinauhavoide* ja Love Nature Caring Organic AvocadoOil -käsivoide*. Makadamiaöljyä sisältävä voide on hieman kevyempi ja imeytyy nopeammin. Näin ollen sopii arjessa ja esim töissä käytettäväksi, kun täytyy hommia jatkaa heti voiteen levittämisen jälkeen. (Tästä tuleekin mieleen mun lemppari SoftCaressin käsi- ja kynsinauhavoide, pystyisiköhän tämä sen korvaamaan.) Avokadoöljyä sisältävä voide on huomattavasti täyteläisempi meidän tuotepäällikön mukaan, mutta tuotteen kuvaus väittää kevyeksi, helposti imeytyväksi ja kosteuttaa 24 tuntia. Oletan tuotepäällikön tietävän mistä puhuu ja voisin kuvitella että tämä toimisi esim yöksi levitettäväksi paremmin. Eli ehkä makadamia päiväkäyttöön ja avokado yöksi. Näistä tuo avokadoversio on minulle tulossa.

Normaalihinta 8e, jakson hinta 3,90e


Miltäs uutuudet vaikutti? Innostuitko jostakin tuotteesta?

-Minna

Uusi vartalonhoitolinja

The body edition on Oriflamen uusi vartalonhoitolinja, jonka teho on tietenkin todistettu kliinisesti.  Tuotesarja on suunniteltu vähentämää...