perjantai 17. kesäkuuta 2022

Meikkipostauksen tuskailua ja aivan ihana huulipuna

Arvatkaapa mitä? Olen pantannut ja pantannut meikkipostauksia, koska en ole osannut päättää millaiseksi ne tekisin. Minulla on nykyään paljon ihania meikkejä joita tykkään käyttää, mutta en koe että olisin kovin hyvä meikkaaja. Vielä jokin aika sitten omistin kaksi meikkituotetta: ripsivärin ja peitevoiteen. Nuo kaksi oli minulle välttämättömiä, sain niillä aikaan sen mitä halusin, mutta muita meikkejä pidin aika turhina. Joskus aikanaan olin kyllä käyttänyt ainakin meikkivoidetta ja puuteria, ehkä jotain luomivärejäkin oli, mutta ne kaikki jäi jossakin vaiheessa pois käytöstä, kun tuntui etten niitä tarvitse. Oriflamen myötä kiinnostus meikkaamiseen nosti päätään ja aloin oppia miten erilaisia tuotteita kuului käyttää ja mitä niillä saakaan aikaan.


Mutta niin, mietin että esittelenkö vain tuotteet tuotekuvilla ja kerron kuinka niitä käytetään vai yritänkö saada itsestäni kuvia joissa olen käyttänyt tuotteita. Tähän nyt sitten päätyi kuvia omista huulistani, joissa on lempihuulipunaani.


Siitä olen yllättynyt, että omistan tällä hetkellä jo useammankin huulipunan, eikä ne ole suinkaan ihan nudeja/vaaleita/värittömiä. Olin ajatellut huulipunien olevan vanhempien naisten juttu, vaikka nykyään myös nuorilla olen punia nähnyt paljon käytettävänkin. En vain osannut ajatella, että itse käyttäisin. Ajatus punasta oli myös vanhentunut siinä määrin, että kuvittelin mielessäni vain sen kirkkaan punaisen, joka jättää lasiin tahran ja sitä täytyy lisätä koko ajan että näyttää hyvältä.


Mutta kuinka ollakkaan, kun Oriflamelle tuli uusi huulipuna, josta pidettiin kovaa meteliä: ”tämä ei sitten muuten jätä jälkiä lasiin!”, niin pitihän sitä itsekin päästä testaamaan – ja nythän minulla on peräti kolmea eri sävyä. Mikä parasta, niin tämä huulipuna todella pysyy huulilla eikä tartu siihen lasiin!


THE ONE Colour Unlimited Ultra Fix -huulipuna on tahraamaton kestohuulipuna, joka kestää huulilla mattaisena koko päivän. Kaikki 14 sävyä ovat intensiivisiä, runsasbigmenttisiä.


Huulipuna tulee levittää kuiville huulille ja antaa kuivua 10 minuuttia. Näin lopputulos on kestävä. Itse kuivattelen suu hieman auki. :D Eli kannattaa hoitaa huulet kuntoon, että puna näyttää hyvältä eikä tarvitse kosteutusta alle. Itse laitan joka ilta tenderiä huuliin, niin huulet ovat aina valmiita huulipunalle. Ultra Fix ei kuitenkaan itsessään kuivata huulia.


Tässä kuvia minun lempisävyistäni. Yritin ottaa hieman eri valaistuksissa kuvia. Tuo terracotta on ehkä suosikkini. Sitä minulla on myös huulilla tämän blogin tuossa kansikuvassa. Näyttääkin muuten hyvin erilaiselta eri valossa.






Kaikki Ultra Fix -huulipunat löydät täältä verkkokaupastani.


Pikkuhiljaa se oma silmä alkoi tottua siihen, että on punat huulilla :D Vaikkakin näin lasten kanssa touhutessa ei ehkä tule niin käytettyä ja maskit vaikutti tietysti myös jonkin aikaa asiaan. Mutta nyt heti kun tulee pienikin hyvä syy niin laitan ehdottomasti!  Tykkäätkö sinä käyttää huulipunaa?


- Minna

1 kommentti:

  1. Huulipunia käytän lähinnä juhlatilanteissa tai jos haluan vähän näyttävyyttä perusmeikkiin. Jotenkin tuo maskiaika sai unohtamaan punatut huulet. Pitää varmaan taas ottaa punat käyttöön :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista

Jakson 15 uutuustuotteet

*Julkaisun linkit vievät minun omaan Oriflame-verkkokauppaani Ajattelin alkaa tekemään tällaisia uutuuspostauksia. Lähestulkoon joka jakso ...