Olen Minna, 32v ja asun Kouvolassa rivarinpätkässä mieheni, kahden tyttäreni ja kissan kanssa. Pienimmäinen syntyi kuukausi sitten ja olemme nyt opetelleet uutta arkea. Voit lukea lisää minusta blogini aivan ensimmäisestä postauksesta.
Mutta kuinka Oriflame tuli elämääni?
Keväällä 2020 olin hoitovapaalla ja maailman tilanteesta johtuen oli elämä hieman tylsääkin, kun ei juuri ketään voinut tavata kun oli kovin epäselvää kauan korona meitä piinaa ja millainen tauti oikein onkaan. Niinpä minulla oli aikaa seurailla somea ja etenkin erään Hillevin, entisen opiskelukaverin, nykyisen emoni Oriflame-sivua.
Ihonhoito ei suinkaan ollut kovin vahvalla pohjalla, saati sitten meikkaaminen, käytin meikeistä tasan kahta tuotetta: peitevoidetta ja ripsiväriä. Ihonhoidosta olin ollut kyllä kiinnostunut ja jopa kuullut joskus seerumista, mutta tuolloin kasvojani en ollut hoitanut juuri ollenkaan aikoihin. Aloinpa siis testaamaan tuotteita, sain tietoa ihonhoidosta, oli ihana hoitaa itseäni, kun olin keskittynyt vain vauvan hoitoon lähes koko viimeisen vuoden. Tuotteet olivat tosi hyviä ja poskien sileys oli taivaallista. Päätin lähteä mukaan Oriflameen ihan vain siksi, että saan omat tuotteeni halvemmalla. Tuolloin en kuvitellut pistäväni tikkua ristiin myymisen tai minkään muunkaan asian suhteen.
Noh, jäin kuitenkin koukkuun kaikin puolin. Heräsi ajatus, että tätä loistojuttua pitäisi jakaa eteenpäin, MUTTA, jos meinaa myydä jotakin, niin itsestään täytyy pitää vähän meteliä. Se ei oikein sopinut minun pirtaan. Kamppailin tämän asian kanssa ihan tosissaan. Mitä muut ihmiset ajattelee, jos MINÄ alan myydä kosmetiikkaa. Aika suurenkin itsetutkiskelun jälkeen ymmärsin, että minähän voin tehdä ihan just sitä mitä itse haluan välittämättä mitä muut siitä ajattelee! En halua pitää piilossa tätä kaikkea ihanaa mitä Oriflame tarjoaa.
Aloin suosittelemaan ja myymään tuotteita ensin tutuille, sitten tuntemattomille ja on tässä pikkuhiljaa päästy Oriflame-uralla eteenpäinkin. Platinataso on saavutettu! Pikkuhiljaa hiipinyt ajatus myös siitä, että haluaisin jopa elättää itseni/perheeni ainakin osittain tällä työllä ja mikä parasta, se on oikeasti mahdollista.
Kuulun nyt myös ihan loistavaan Special Stars -tiimiin, jossa jaetaan tietoa ja kokemuksia tuotteista, kannustetaan toisiamme eteenpäin ja lörpötellään välillä milloin mistäkin hölynpölystä. :D Mutta varmaan se tärkein on ollut tuki, niin koko tiimiltä, mutta ennen kaikkea emoltamme Hilleviltä! Tiimiin kaikki ovat tervetulleita omana itsenään ja saa tehdä juuri sen verran kuin itse haluaa tai vaikka olla tekemättä yhtään mitään.
Oriflamen kautta sain paljon sisältöä elämääni, silloiseen sekä nyt tämän päivän vauva-arkeen, harrastuksen/työn, itsevarmuutta, loistavat tuotteet, sileän ihon, rahaa, palkintoja sekä UNELMIA.
Kiva kun luit tekstini. Jättäisitkö kommentteihin vielä ajatuksesi, mitä verkostomarkkinointi tuo sinulle mieleen? :)
Verkkokauppaani pääset tästä.
Voit myös seurata minua Facebookissa, Minna Kaitila / Oriflame