tiistai 28. joulukuuta 2021

Silmänympärysvoiteet iän ja tarpeen mukaan

Kerron tässä julkaisussa mihin silmänympärysvoidetta tarvitaan, jaan omia kokemuksia ja näkemyksiä silmänympärysvoiteen käytöstä sekä esittelen laadukkaan ihonhoitolinjan silmänympärysvoiteet, jotka on suunniteltu eri-ikäisten tarpeisiin.

Itsehän olen kuullut joskus kauan kauan sitten, että silmänympärysvoidetta pitäisi alkaa käyttää jo teini-ikäisenä ja sehän jopa jäi minulle aikoinaan takaraivoon. Voisin uskaltaa allekirjoittaa tuon väittämän, koska tosiasia on kuitenkin se, että ne ensimmäiset väsymyksen ja ikääntymisen merkit tulevat yleensä juuri silmänympärysalueelle. Olenkin käyttänyt silmänympärysvoidetta jostakin täysi-ikäisyyden kynnykseltä aika-ajoin, välillä on ollut pitkiäkin taukoja, mutta sitten olen taas sen muistanut.




Silmänympärysvoiteet ehkäisevät ja häivyttävät ohuita juonteita, ryppyjä ja harakanvarpaita. Ne myös auttavat pienentämään silmäpusseja ja häivyttävät silmänalusten turvotusta ja tummia silmänalusia.

Silmänympärysalueen iho on hyvin ohutta ja herkkää, joten silmänympärysvoide pitää levittää hyvin hellävaraisesti. Laita silmänympärysvoidetta pieni määrä lähelle silmänalusta ja taputtele se sitten nimettömällä hellästi ihoon. Älä vedä tai hankaa ihoa. Älä myöskään levitä voidetta liian lähelle silmää. Jos tuotteessasi on metallikuulapää, pyöräytä sitä sisäänpäin kohdistuvin liikkein alkaen poskiluun ulko-osasta ja jatkaen kohti nenänjuurta. Vinkki! Säilytä silmänympärysvoidetta jääkaapissa, jolloin se on aamulla superviilentävää.




NovAge on Oriflamen teknisesti edistynein ja tehokkain ihonhoitolinja ja alempana on lyhyet kuvaukset kaikista linjan silmänympärysvoiteista. Tuosta linjasta Ecollagen -sarjan silmänympärysvoide (vihreä 30+ vuotiaille) on ollut minulla käytössä jo pidempään ja olen siitä tykännyt. Käytin nyt hetken Optimalsin hydra Radiance -silmänympärysvoidetta, mutta koen ettei sen pelkkä kosteutus riitä. Nyt tarvitaan vähän järeämpiä keinoja näihin silmäpusseihin ja jo luonnostaan tummiin, mutta nyt ehkä jopa vielä tummempiin silmänalusiin. Olen meinaan nukkunut koko raskausajan huonosti ja etenkin nyt viime aikoina on jäänyt yöunet noin 6 tuntiin, ei riitä minulle ei sitten millään. Toki pientä turvotustakin voi kasvoillani olla tällä hetkellä. Palaankin nyt takaisin NovAge -linjaan ja otan Ecollagenin sijalle testiin Brilliance -sarjan silmänympärysvoiteen. (Itseasiassa otan testiin koko Brilliance-sarjan seerumeineen ja kasvovoiteineen, kun sain sen koulutuksesta lahjaksi. Tulen kertomaan tuosta sarjasta lisää, kun olen testannut sitä parisen viikkoa.)

Mutta mihin nämä NovAgen kaikki 6 silmänympärysvoidetta on sitten tarkoitettu:

Huomiona: kun luet alta tai verkkokaupasta, kuinka melkein jokaisessa lukee hieman samaa, eli kohdistuu ryppyihin, silmäpusseihin ja tummiin silmänalusiin. Älä hämäänny näistä, jokainen voide on todella kehitetty eri ikäisen ihon tarpeisiin. Esim. 20-vuotiaan ei kannata hypätä suoraan 50+ vuotiaan tuotteeseen, ajatellen että varmasti ei tule ryppyjä. Luultavasti iho reagoi tuotteeseen tällöin aivan väärällä tavalla ja on liian tuhti tuote niin nuorelle iholle.


Kaiken ikäisille

NovAgeBrilliance Infinite Luminosity -silmänympärysvoide

Uudistava silmänympärysvoide kirkastaa silmänympärysihoa. Vaalentaa tummia silmänalusia, pienentää silmäpusseja ja silottaa ryppyjä. Jättää ihon pehmeäksi, ravituksi ja suojatuksi.



20+ vuotiaat

NovAgeSkinergise Ideal Perfection -silmänympärysvoide

Silottaa ensimmäisiä silmänympärysihon juonteita, auttaa vähentämään turvotusta ja häivyttämään tummia silmänalusia. Heleyttää välittömästi, kosteuttaa ja antaa raikkaan tunteen.



30+ vuotiaat

NovAgeEcollagen Wrinkle Power -silmänympärysvoide

Kehitetty silottamaan silmäkulmien juonteita ja silmäryppyjä sekä kohdistumaan yksilöllisiin tarpeisiin kuten kuivaan silmänympärysihoon, tummiin silmänalusiin ja silmäpusseihin.



40+ vuotiaat

NovAgeUltimate Lift Contour Define -silmänympärysvoide

Nopeasti imeytyvä silmänympärysvoide kohottaa ja kiinteyttää silmänympärysihoa, silottaa ryppyjä, häivyttää tummia silmänalusia ja turvotusta. Hajusteeton. Vegaaninen.



50+ vuotiaat

NovAge Time Restore -silmänympärys- & huultenympärysvoide

Kehitetty erityisesti aikuiselle, ikääntyneelle iholle. Ravitsee silmän- ja huultenympärysihoa. Silottaa ryppyjä, pienentää silmäpusseja ja häivyttää tummia silmänalusia.



Miesten

NovAge Men Eye Rescue -silmänympärysgeeli

Energisoiva geeli suunniteltu erityisesti miehen iholle. Voiteen tehoaineet päihittävät ikääntymisen ja väsymyksen merkit sekä vähentävät ryppyjä, turvonneita ja tummia silmänalusia sekä tekevät raikkaan, nuorekkaamman ulkonäön. Geeli imeytyy välittömästi jättäen viileän tunteen. Rullapäälevitin viilentää ja lisää pintaverenkiertoa.


Silmänympärysvoiteet saa ostettua erikseen, mutta jokainen voide sisältyy myös kokonaiseen ihonhoitosettiin, jossa on kaikki mitä tarvitset päivittäiseen ihonhoitorutiiniisi. Voit tutustua setteihin täällä.


Käytätkö sinä säännöllisesti silmänympärysvoidetta?


Tuotekuvat ovat Oriflamen sivuilta.

Linkit vievät omaan verkkokauppaani.

Voit seurata minua Facebookissa.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Kuivan vartalon ihon pelastajat

Kun pakkaset tulivat, minun ihoni reagoi heti. Jo muutenkin kuivahko ihoni alkoi kutista ja hilseillä entistä pahemmin. Yleensä hoidan ihoani säännöllisesti, mutta nyt oli kosteutus jäänyt hieman puolitiehen. Onneksi apu oli lähellä. Esittelen tässä julkaisussa minun ehdottomat lempituotteeni vartalolle!

Swedish Spa on minusta ihan ykkönen vartalon ihon hoidossa ja tässä sarjan kolme löytöä.




Lähdetään liikkeelle Swedish Span vartalon kuorinta-aineesta, koska ihoahan täytyy kuoria aika-ajoin, jotta kuollut ihosolukko saadaan iholta pois ja hoitavat tuotteet pääsevät imeytymään ihoon. Tämä vartalonkuorinta on hellävarainen ja siinä on rentouttava vesimäinen kukkaistuoksu, joka rauhoittaa mieltä sekä vartaloa. Sisältää ihoa kuorivia suolakiteitä ja luonnon mantelikuorirakeita sekä ihoa hoitavaa karitevoita, Canola- ja manteliöljyä sekä kosteuttavaa ja elvyttävää korallilevää.



Itse tykkään tässä kuorinta-aineessa, kun suolakiteet ovat todella tiheässä eli ne kuorivat myös tehokkaasti, mutta kuitenkin hellävaraisesti ihoa. Lisäksi aine jättää ihon ihanan kosteutetun tuntuiseksi. Monesti heti kuorinnan jälkeen en edes kaipaa iholle kostetuttavaa voidetta. Itse käytän kuorintaa usein saunomisen yhteydessä kerran viikossa tai kahdessa, jolloin tuntuu että saa varmasti kaiken ylimääräisen irti iholta. Ensin siis saunassa hikoilu ja sen päälle vielä kuorinta. Tuote hierotaan iholle pyörivin liikkein ja huuhdellaan huolellisesti lämpimällä vedellä.


Toinen huipputuote on Swedish Span vartalovoi. Lukijalle tiedoksi, että olen aikaisemmin kärsinyt pahasta atopiasta, iän myötä se on rauhoittunut. Näinä päivinä ihoni on 'vain' kuiva, joskus hilseilevä ja harvakseltaan paikoitellen kutiava, kuten nyt pakkaset ovat taas saaneet tätä hieman aikaan. Olen siis käyttänyt aikoinaan jos jonkinmoista voidetta vaivaani ja siksi olen aivan ällistynyt tästä vartalovoista. Olen etsinyt koko ikäni vartalovoidetta, joka levittyy helposti, imeytyy nopeasti, kosteuttaa tehokkaasti ja vielä tuoksuu hyvälle. Se tuote on tässä!



Swedish Span vartalovoi on täyteläisen kermainen ja se ikään kuin sulaa iholle, eli levittyy todella helposti ja kosteuttaa äärimmäisen tehokkaasti. Käytän vartalovoita usein myös yökäsivoiteena. Sisältää kookosöljyä, karitevoita, Canola- ja manteliöljyä sekä ravitsevaa ja elvyttävää Corallina Officinalis -punalevää. Voiteen tuoksuun olen myös ihan rakastunut, se on hyvin merellinen ja rentouttava.


Kolmanneksi nostan vielä Swedish Span vartaloöljyn. Olen nyt testaillut öljyä raskausvatsalleni. Ei ihan niin hyvin imeytyvä, kuin yllä mainittu vartalovoi, eikä myöskään yhtä ihanaa tuoksua. Mutta levittyy näppärästi ja kosteuttaa todella hyvin. Illalla kun tätä laitan, niin aamulla iho tuntuu ihanan pehmeältä. Öljy sisältää E-vitamiinia ja Canola- sekä manteliöljyä. Lisäksi Alaria Esculenta -levää, joka tunnetaan meren aarteena. Se hoitaa ja elvyttää ihoa. Öljyä voi käyttää myös hierontaan ja se on vegaaninen.



Swedish Spa -sarjaan kuuluvat lisäksi vaahtosuihkugeelikäsinaamio ja kuorintasaippua.


Meillä aletaan pikkuhiljaa tekemään viimeisiä jouluvalmisteluita. Ainakin joulupukin hommia ja kuusenpystytystä. Koko aikuisiällä minulla ei ole ollut kodissani omaa kuusta, mutta nyt oli hommattava tytön takia (tekokuusi tosin). Tai ehkä kenties minun takia :D

Ihanaa joulunodotusta!


Postauksen linkit vievät omaan verkkokauppaani.

Voit myös seurata minua facebookissa.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Kauneuden helmet: Kuka on kaiken takana?

Kauneuden helmet on täysin uusi blogi, joka vie sinut kauneuden ja itsestä huolehtimisen pariin.

Aloitetaan kuitenkin siitä kuka minä olen ja avataan tarkemmin blogin ideaa.

Olen Minna Kaitila, 31-vuotias ja asun Kouvolassa. Perheeseeni kuuluu aviomies, 2,5-vuotias tytär, kissa ja vatsassani on uusi perheenjäsen, jonka on määrä syntyä tammikuussa, eli aivan pian! Koko elämäni olen Kouvolassa asunut ja täällä opiskellut ensin parturi-kampaajaksi ja sen jälkeen lähihoitajaksi. Nyt olen ollut erityisäitiysvapaalla lastenhoitajan työstäni kesästä lähtien ja keskittynyt kauneuskonsultin hommaan.

Ihonhoidon, meikkaamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäksi olen kiinnostunut käsitöistä ja eläintensuojelutyöstä. Perheen kasvaessa omille kiinnostuksenkohteille on jäänyt huomattavasti vähemmän aikaa. Kuitenkin itsestä huolehtiminen ja edes joidenkin omien harrastusten on tärkeää jatkua myös vauva-arjessa ja siihen minä pyrin.



Kauneuskonsulttina aloitin Oriflamessa noin 1,5 vuotta sitten aivan ummikkona. En tiennyt ihonhoidosta juuri mitään saati meikkaamisesta. Tuolloin olin hoitovapaalla, enkä ollut itseeni panostanut aikoihin, olin varmasti aika väsähtäneen näköinen ja ihonhoito alkoi kiinnostaa. Testailin muutamia tuotteita ja olin aivan haltioissani sileästä nassusta. Päätin sitten lähteä Oriflameen mukaan ihan vain ostamaan omia tuotteita halvemmalla. Se tarina saikin sitten nopeasti aivan uusia ulottuvuuksia ja päädyin nyt jopa itselleni entuudestaan tuntemattomaan bloggaajan maailmaan, näistä käänteistä varmasti kerron postauksissani vielä lisää.

Eli kerron blogissani, kuinka hoidan ihoani upeilla tuotteilla, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, sekä kerron parhaat meikkivinkkini. Pääset myös mukaan kauneuskonsultin elämääni, kuinka olen tähän pisteeseen päätynyt, miten olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä Oriflamen myötä.

Tervetuloa mukaan laadukkaan kosmetiikan maailmaan!


Uusi vartalonhoitolinja

The body edition on Oriflamen uusi vartalonhoitolinja, jonka teho on tietenkin todistettu kliinisesti.  Tuotesarja on suunniteltu vähentämää...